Jäsenasiat 2024

Salon Seudun Noutajat ry:n jäsenyys on voimassa kalenterivuoden. Voit liittää myös koko perheesi mukaan perhejäseninä, jolloin he ovat täysivaltaisia jäseniä, mutta yhdistyksen postitus tulee vain varsinaiselle jäsenelle. Perhejäsenen tulee asua samassa osoitteessa kuin varsinainen jäsen.

Samalla voit myös liittyä jäseneksi Suomen Noutajakoirajärjestöön (SNJ), jolloin saat Nuusku-lehden neljä kertaa vuodessa. Nuusku on valtakunnallinen noutajalehti, jossa on asiantuntijoiden (mm. noutajakouluttajien, koetuomareiden ja eläinlääkäreiden) kirjoittamia artikkeleita noutajakoirien koulutuksesta, kokeista, näyttelyistä, tapahtumista ja terveydenhoidosta. Suomen Noutajakoirajärjestö ry toimii noutajien ja noutajaharrastajien valtakunnallisena katto-organisationa. SNJ:n alaisena toimii koko valtakunnan kattava 20 alueellisen jäsenyhdistyksen toimintaverkosto, joista Salon alueella toimii Salon Seudun Noutajat ry.

Salon Seudun Noutajat ry on aktiivinen yhdistys, joka järjestää useita koulutuksia vuoden aikana. Koulutustoiminta keskittyy noutajien rodunomaisten lajien NOU/NOME sekä metsästyskoirien jäljestämiskokeen MEJÄ koulutuksiin, mutta aktiiviista toimintaa löytyy myös esimerkiksi luentojen, arkitottelevaisuuskoulutuksen, vesipelastustreenien ja kimppatreenien parissa. Yhdistys järjestää NOU/NOME- ja MEJÄ-kokeita vuosittain. Koulutuksiin ja kokeisiin yhdistyksen jäsenellä on aina etuoikeus. Meillä on yhteistyökumppanina Petmart Salossa, josta kulloisenkin voimassa olevan sopimuksen mukaan jäsen saa alennuksia.

Salon Seudun Noutajien tiedotus on keskitetty yhdistyksen kotisivuille, jossa tieto tapahtumista, koulutuksista ja kokeista on kaikille nopeasti saatavilla. Tiedoitamme myös yhdistyksen Facebook-ryhmässä aktiivisesti sekä lähetämme sähköpostilla jäsentiedoitteen kerran vuodessa.​

Vanhat jäsenet
Maksa vuoden 2024 jäsenmaksu suoraan yhdistyksen tilille allaolevien tietojen mukaisesti.

Voit myös odottaa alkuvuodesta postitettavaa jäsenmaksulaskua, joka lähetetään aktiivisille (=jäsenmaksulasku maksettu 2023) yhdistyksen jäsenille sähköpostilla osoitteesta salonseudunnoutajat@gmail.com ja lähettäjän nimenä Salon Seudun Noutajat. Tämä sähköpostiosoite on otettu käyttöön yhdistyksen yleistä tiedotusta sekä jäsenmaksulaskuja varten.

Jos jäsentietosi ovat muuttuneet, ilmoita ne allaolevalla lomakkeella.

Uudet jäsenet
Halutessasi liittyä Salon Seudun Noutajat ry:n jäseneksi, toimi seuraavasti:

1. Täytä allaolevan lomakkeen tiedot ja paina Lähetä-nappia
2. Saat ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen viestin, jossa tarkemmat maksuohjeet
3. Suorita jäsenmaksu yhdistyksen tilille saamiesi ohjeiden mukaisesti
4. Lähetä kuitti osoitteeseen jasensihteeri@salonseudunnoutajat.fi


Jäsenmaksut vuodelle 2024:

Salon Seudun Noutajat ry (SSN)

  • Varsinainen jäsen: 15,00 euroa
  • Uusi varsinainen jäsen: 15,00 euroa + liittymismaksu 4,00 euroa = 19,00 euroa
  • Perhejäsen: 5,00 euroa (perhejäseneksi voi liittää vain samassa osoitteessa asuvia)

Salon Seudun Noutajat ry & Suomen Noutajakoirajärjestö ry (SSN+SNJ)

  • Varsinainen jäsen: 30,00 euroa
  • Uusi varsinainen jäsen: 30,00 euroa + liittymismaksu 7,00 euroa (SSN+SNJ) = 37,00 euroa
  • Perhejäsen: 5,00 euroa (SSN+SNJ)
     
Tilinumero:FI65 5335 0620 0259 45
Maksun saaja:Salon Seudun Noutajat ry
Viesti:JÄSENMAKSU 2024 SSN Etunimi Sukunimi

 

Esimerkkejä viestikenttää varten (suluissa olevaa tekstiä ei tarvita viestikentässä):

JÄSENMAKSU 2024 SSN Maija Mallikas          (SSN varsinainen jäsen)
JÄSENMAKSU 2024 SSN Matti Meikälainen
sekä perhejäsen Maija Meikäläinen
 (SSN varsinainen + perhejäsen)
JÄSENMAKSU 2024 SSN+SNJ Essi Esimerkki (SSN+SNJ varsinainen jäsen)
JÄSENMAKSU 2024 SSN+SNJ Essi Esimerkki
sekä perhejäsen Tapio Toikkanen
 (SSN+SNJ varsinainen jäsen + perhejäsen)

 

Kasvattajat: ilmoittaessanne pentuejäseniä, olkaa yhteydessä suoraan jäsensihteeriin.

Jäsenyys käsitellään kun uusi jäsen on toimittanut maksukuitin arkistointitunnuksen kera jäsensihteerille. Maksamattomia jäsenyyksiä ei käsitellä.

Salon Seudun Noutajat ry - Jäsentiedot

*
*
*
*
*
*

Ensimmäisen perhejäsenen tiedot:


Toisen perhejäsenen tiedot:


Kolmannen perhejäsenen tiedot:


* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

 

Voit tiedustella jäsenasioista jäsensihteeri Janita Häggmanilta.

Käytä yhteydenottoon mieluiten sähköpostia jasensihteeri@salonseudunnoutajat.fi koska työn vuoksi jäsensihteeri ei aina pysty vastaamaan puhelimeen (050 918 7241).